­

Intellektuellille älyllinen aktivaatio on pikemminkin huvia parhaimmillaan kuin hyödyn tavoittelua

”Kaiken maailman dosentit”

Pääministeri Sipilän maininta “kaiken maailman dosenteista” on aiheuttanut närkästystä yliopistotutkijoiden piirissä. Lausuman on koettu vähätelleen akateemisen oppineiston pitkän tutkimusuran tuomaa pätevyyttä, viisautta ja asiantuntemusta poliittisia ja yhteiskunnallisia päätöksiä koskevissa kysymyksissä. Akateeminen oppineisto onkin viime aikoina ahkerasti tuonut näkemyksiään julki mediassa erilaisissa hallituksen päätöksiä koskevissa kommenteissa ja asiantuntijalausunnoissa.

Akateemisen lukeneiston aktivoituminen samoihin aikoihin kun hallitus on julkaissut suunnitelmansa yliopistojen rahoituksen merkittävistä leikkauksista saattaa olla puhdas sattuma, mutta todennäköisemmin kuitenkin juuri nämä rahoitukseen ja yliopistojen henkilöstöön suunnitellut supistukset ovat olleet osaltaan syynä dosenttien julkiseen aktivoitumiseen. Eikä siinä sinällään mitään ihmeellistä eikä moitittavaa olekaan – niinhän tekevät kaikki muutkin supistusten kohteeksi joutuneet tai mahdollisesti joutuvat ammatti- ja tulonsaajaryhmät.

Intellektuallisesti tähän kuitenkin liittyy ongelma. Dosentit vetoavat pitkän tutkimusuran ja oppineisuuden tuomaan pätevyyteen ja viisauteen yhteiskunnallisten, siis myös poliittisten päätösten oikeellisuuden arvioinnissa. Toisaalta dosentit virallisessa ”tieteellisessä” opissaan kieltävät ns. Humen giljotiiniin vedoten tieteellisen tiedon arvosisällön eli siitä miten asiat ovat, ei voida johtaa tieteellistä päätelmää siitä miten asioiden tulisi olla. Mistä sitten kumpuaa dosenttien kannanotot yhteiskunnallisiin kysymyksiin ellei leipätyönä suoritettua akateemista uraa eikä tieteen saavutuksia voidakaan nähdä pätevyyden tuojana tai oikean tiedon lähteenä.

Ainoaksi vastaukseksi jäänee kunkin dosentin oma henkilökohtainen yhteiskunnallinen näkemys, omaksutut arvot ja uskomukset. Tämä selittänee myös sen miksi dosenttien kannanotot poikkeavat niin voimakkaasti toisistaan. Vieläpä niin että lausunnon antajan mielipiteet heijastelevat hyvin tunnollisesti kyseisen henkilön tunnetun poliittisen suuntauksen linjauksia. Näinhän ei pitäisi olla mikäli taustalla olisi jokin tieteellisesti perusteltu ja edes jossain määrin koeteltu ja yhteiseksi tietopohjaksi vahvistettu teoria. Lopulta dosenttien poliittisiin tai yhteiskunnan taloudellisiin arvopäätelmiin tuomat kannanotot ovat yhtä vakuuttavia ja oikeellisia kuin keiden tahansa ”kaiken maailman kätilöiden tai päivähoitajien”.

Dosentit ovat ilmaisseet huolensa myös siitä, että yhteiskunta ja sen päätöksentekokoneisto hukkaa merkittävän voimavaran jättäessään huomioimatta ja hyödyntämättä resurssin, jonka akateeminen lukeneisto on valmis tarjoamaan. Kysymys kuuluukin missä dosentit ja heidän tarjoamansa resurssi olivat silloin kun kansa valitsi päätöksentekijät edustamaan omia näkemyksiään. Kansan valitsemat poliitikot ja päätöksentekijät vastaavat myös poliittisesti tekemistään päätöksistä. Sen sijaan päätöksentekokoneiston ulkopuolisilla lobbareilla ei ole minkäänlaista vastuuta omista kannanotoistaan.

Koulutuksen ja tutkimuksen osuutta yhteiskunnan ja hyvinvoinnin kehityksessä ja kehittämisessä ei pidä aliarvioida. Tieto ja osaaminen ovat ne tekijät joiden ympärille inhimillinen hyvinvointi ovat rakentuneet ja joiden merkittävyys tulevaisuudessa eittämättä tulee edelleen kasvaman. ”Kaiken maailman dosenttien pyrkimys yliopistojen, tutkimuksen koulutuksen ja samalla omien virkojensa turvaamiseen on ymmärrettävää ja kannatettava, vaikka ei nyt menettelyltään järin intellektuellia.

By |joulukuu 19th, 2015|Categories: Politiikka|0 Comments